Kainuun käräjäoikeuden laamanniksi Jyrki Rinnemaa

Tasavallan presidentti on tänään nimittänyt käräjätuomari Jyrki Rinnemaan Kainuun käräjäoikeuden laamanniksi seitsemän vuoden määräajaksi 1.1.2022 alkaen.

Varatuomari, oikeustieteen kandidaatti Rinnemaa on Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden käräjätuomari, ja hän toimii siellä osastonjohtajana.

Aikaisemmin hän on toiminut esittelijänä korkeimmassa oikeudessa, oikeusneuvosmiehenä raastuvanoikeudessa ja viskaalina hovioikeuksissa.

Rinnemaa on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon. Hän on myös toiminut koulutustehtävissä.

Kainuun käräjäoikeuden tuomiopiiri kattaa Kainuun maakunnan, jossa asuu noin 72 000 asukasta. Sen tuomiopiiriin kuuluvat Kajaanin ja Kuhmon kaupungit, Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon ja Suomussalmen kunnat.

Käräjäoikeus käsittelee myös sotilasoikeudenkäyntiasioita. Ulosottovalitusten ja yritysten saneerausta koskevien asioiden osalta Kainuun maakunta kuitenkin kuuluu Oulun käräjäoikeuden tuomiopiiriin sekä summaaristen riita-asioiden ja maaoikeusasioiden osalta Lapin käräjäoikeuden tuomiopiiriin.

Kainuun käräjäoikeuden kanslia ja istuntopaikka sijaitsevat Kajaanissa.

Lisätietoja:

Osastonjohtaja Anne Moilanen, puhelin 02956 49465, sähköposti [email protected]

Julkaistu 8.10.2021