3.6. Avoin ja läpinäkyvä tiedon saanti

Alatavoitetta 16.10 taataan julkinen tietojen saanti ja turvataan perusvapaudet kansallisen lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti toteutetaan laadukkaalla lainkäyttötoiminnalla.

Tuomioistuimet käyttävät merkittävää julkista valtaa ja muun muassa tästä syystä tuomioistuinten toimintaan kohdistuu korostetumpi julkisuuden vaatimus, kuin monen muun viranomaisen toimintaan. Tärkeää on, että esimerkiksi ratkaisutoiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys voidaan turvata riittävällä tavalla ja siten, että ratkaisutoiminnan kannalta keskeiset seikat voidaan viestiä yksittäistapauksissa samalla asianosaisten tietosuoja turvaten.

Julkisuuden ja tietosuojan yhteensovittamiseen liittyvät kysymykset ovat poikkeuksellisen haasteellisia ja Tuomioistuinviraston tarjoamalla koulutuksella on pystytty syventämään ja kehittämään edelleen tuomioistuinlaitoksen henkilökunnan osaamista tietosuoja-asioissa. Tietosuojaosaaminen tukee tuomioistuintoiminnan julkisuutta ja avoimuutta, kun tietojen luovuttamiseen liittyvät toimintatavat selkeytyvät. Tuomioistuimille järjestettiin Tuomioistuinviraston tietosuojatoiminnan osalta vuonna 2023 seitsemän nimenomaisesti tietosuojaan keskittynyttä koulutustapahtumaa.

Tuomioistuimille avattiin myös laaja ”Tietosuojaa tuomioistuimille” eOppiva-koulutustila, joka sisältää 15 eri koulutuskokonaisuutta, muun muassa tietopyyntöihin ja rekisteröidyn oikeuksiin liittyen. Koulutustilan tavoitteena on varmistaa henkilökunnan tietosuojaosaaminen päivittäisten työtehtävien yhteydessä sekä tukea, helpottaa ja nopeuttaa oman työn tekemistä, kun työhön liittyy henkilötietojen käsittelyä ja tietosuojakysymyksiä. Tietopyyntöihin liittyvien pseudonymisointityökalujen sekä automatisoitujen tietopyyntöpolkujen kehittämistä on selvitetty toiminnan avoimuuden edistämiseksi.

Vuonna 2023 alkoi oikeus.fi-verkkosivuportaalin uudistustyö, joka on tarkoitus saada valmiiksi 2026 mennessä. Uudistuksen tavoitteena on kehittää portaalia vastaamaan paremmin kansalaisten tiedontarpeisiin. Samassa yhteydessä tuomioistuinten verkkosivut eriytetään portaalista ja kootaan yhteen saman tuomioistuimet.fi-osoitteen alle. Tämän uudistuksen tavoitteena on korostaa tuomioistuinlaitoksen riippumattomuutta ja parantaa tuomioistuimissa julkaistun tiedon löydettävyyttä.

Vuoden 2023 aikana alkoi myös koko oikeushallinnon kattava intran uudistushanke, mikä tulee parantamaan merkittävästi sisäistä tiedonvälitystä ja sitä kautta mm. työtyytyväisyyttä.

Oikeudenkäyntien julkisuus on toteutunut normaalisti. Vuoden 2023 tulosneuvotteluissa yleisten tuomioistuinten yhdeksi tavoitteeksi asetettiin julkisten selosteiden määrän lisääminen.

Vuonna 2023 mediatuomariverkostoon tuli useita uusia jäseniä ja verkoston toiminta jatkui aktiivisena. Verkostoon saatiin myös ensimmäinen tuomari hallinto-oikeudesta. Mediatuomaripäivä, jossa järjestettiin mm. mediavalmennusta, pidettiin Espoossa syksyllä 2023. Mediatuomariverkosto - Tuomioistuinlaitos (oikeus.fi) on perustettu 2016 ja sen tarkoituksena on lisätä tuomioistuinten toiminnan läpinäkyvyyttä. Lisäksi tavoitteena on lisätä yleistä tietämystä tuomioistuinten toiminnasta ja yleisesti oikeuskäytännöistä. Vuoden 2023 aikana julkaistiin mediatuomareiden podcastsarjan ensimmäinen kausi (6 jaksoa) ja neljä mediatuomareiden blogikirjoitusta.

Tuomioistuinlaitoksen maine suuren yleisön keskuudessa tutkittiin viime syksy-nä ensimmäistä kertaa osana T-Median toteuttamaa julkishallinnon Luottamus&Maine 2023 -tutkimusta. Tutkimuksen tuloksissa todettiin muun muassa, että tuomioistuinlaitoksen viestinnässä on tärkeää kiinnittää huomiota vastuullisuusmielikuviin, koska tämä osa-alue voi kehittyessään olla todellinen vahvuus suuren yleisön keskuudessa.

Vuonna 2023 julkaistun virastoarvioinnin mukaan Tuomioistuinviraston toiminta on edelleen osin tuntematonta tuomioistuimille. Tähän on pyritty vaikuttamaan vuosien 2022 ja 2023 aikana toteutetuilla tuomioistuinvierailuilla.

Vakuutusoikeudessa on pyritty lisäämään julkaistujen ratkaisujen määrää vahvistamalla vuoden 2023 alussa voimaan tulleet vakuutusoikeuden ratkaisujen julkaisuperiaatteet. Uutena julkaisumuotona kattavien ratkaisuselosteiden rinnalle otettiin käyttöön lyhyet ratkaisuselosteet, joita voidaan käyttää silloin, kun julkaisutarve liittyy rajattuun seikkaan tai oikeusohjeeseen. Myös verkkosivujen tekstejä on päivitetty saavutettavuuden parantamiseksi.

Mittarit: Tuomioistuinviraston YouTube-kanavan videoiden katselukertojen määrä vaihtelee 1400–6100 kertaan per video.

Julkisten verkkosivujen Kävijätilastoja on saatavilla vuoden 2022 tammikuusta alkaen: Tuomioistuinvirasto.fi -sivustolla oli vuonna 2023 käyntejä 17 086 (vuonna 2022: 11 745). Oikeus.fi-sivustolla käyntejä oli vuonna 2023 yli 2,1 miljoonaa. Tuomioistuinlaitoksen käydyin verkkosivu on avioeroa käsittelevä sivu, jolla oli vuonna 2023 lähes 200 000 sivukatselua.

Julkaistu 14.5.2024